Vammaispalveluiden kuljetuspalvelujen toteuttaminen asiakkaan yksilöllisen tarpeen yhdenvertaisuuden perusteella

Aloitteen ehdotus

Esitän, että hyvinvointialue selvittää mahdollisuuden kehittää kuljetuspalveluja siten, että asiakkaalle määriteltäisiin hänen yksilölliseen tilanteeseensa perustuva matka määräksi, jota hän voisi käyttää joustavasti tarvitsemiinsa matkoihin.

Aloitteen sisältö ja perustelut

Hyvinvointialueen vammaispalveluissa tulee huolehtia siitä, että vammaisten henkilöiden oikeus liikkumisen tukeen toteutuu yhdenvertaisesti ja asiakkaan yksilölliset tarpeet huomioon ottaen. Vammaisilla henkilöillä on oikeus saada tarvitsemansa liikkumisen tuki myös työ- ja opiskelumatkoihin sekä muihin lain tarkoittamiin välttämättömiin matkoihin. Käytännössä kuljetuspalvelujen toteutumisessa ja matkojen alueellisissa rajoituksissa on kuitenkin ongelmia, jotka voivat asettaa asiakkaat eriarvoiseen asemaan. 1. Kuntarajojen vaikutus kuljetuspalveluihin Mielestäni kuljetuspalvelujen lähtökohtana tulisi olla asiakkaan todellinen ja yksilöllinen liikkumisen tarve eikä kuntaraja. On vaikea perustella yhdenvertaisuuden näkökulmasta tilannetta, jossa asiakkaan tarvitsemalle matkalle asetetaan rajoitus sen perusteella, ylittääkö matka kunnan tai muun hallinnollisen alueen rajan. Asiakkaalla voi olla perusteltu ja todellinen tarve matkustaa naapurikuntaan tai sitä pidemmälle. Tällainen tarve ei poistu sillä perusteella, että matka ylittää kuntarajan. Olisikin perusteltua määritellä kuljetuspalveluihin esimerkiksi asiakkaan tarpeen mukainen kilometrimäärä kuntarajojen sijaan. Tällöin matkoja voitaisiin käyttää joustavammin sen mukaan, mikä asiakkaan todellinen liikkumisen tarve on. 2. Työ- ja opiskelumatkat sekä muut välttämättömät matkat Työ- ja opiskelumatkojen lisäksi vammaisella henkilöllä voi olla muita välttämättömiä asiointi- ja vapaa-ajan matkoja. Miten voidaan varmistaa, että asiakkaan henkilökohtainen elämäntilanne ja yksilölliset tarpeet otetaan näissä tilanteissa tosiasiallisesti huomioon? Jos asiakkaan tarvitsemat matkat arvioidaan liian kaavamaisesti, vaarana on, että lain tarkoitus ja asiakkaan todellinen toimintakyky jäävät toissijaisiksi. Vammaispalvelujen tarkoituksena ei pitäisi olla ainoastaan yksittäisten matkojen järjestäminen, vaan henkilön mahdollisuus elää mahdollisimman itsenäistä ja yhdenvertaista elämää. 3. Päätösten perustelut ja yhdenvertaisuus Erityisen tärkeää on se, miten kuljetuspalveluja koskevat päätökset perustellaan. Päätöksissä tulisi näkyä selkeästi, miten asiakkaan yksilöllinen tilanne, toimintakyky, liikkumisen tarve ja elämäntilanne on otettu huomioon. Yhdenvertaisuus ei voi toteutua pelkästään sillä perusteella, että samaa sääntöä sovelletaan kaikkiin asiakkaisiin. Asiakkaiden tilanteet ja tarpeet ovat erilaisia, ja juuri tästä syystä yksilöllinen arviointi on tärkeää. On myös tärkeää kysyä, voidaanko asiakkaalta kohtuudella edellyttää, että kaikki hänen tulevat matkansa suunnitellaan tarkasti ja etukäteen, jos hänen elämäntilanteensa ja tarpeensa voivat muuttua. Onko yhdenvertaisuutta se, että henkilöltä edellytetään ennakkoon tarkkaa suunnitelmaa kaikista matkoistaan, vaikka muilla ihmisillä on mahdollisuus liikkua joustavasti tarpeensa mukaan? 4. Muutoksenhaku ja asiakkaan oikeusturva Kuljetuspalveluja koskevissa ratkaisuissa on tärkeää huolehtia myös asiakkaan oikeusturvasta. Jos päätös tehdään tai palvelu järjestetään tavalla, joka vaikuttaa välittömästi asiakkaan jokapäiväiseen liikkumiseen, asiakkaalla tulee olla tosiasiallinen mahdollisuus saada päätös perusteluineen tietoonsa ja tarvittaessa hakea siihen muutosta. Asiakkaan kannalta ei ole riittävää, että ratkaisu tehdään nopeasti, jos samalla hänen mahdollisuutensa ymmärtää päätöksen perusteet tai käyttää muutoksenhakuoikeuttaan vaikeutuu. Myös julkisen liikenteen mahdollisuuksia arvioitaessa tulee ottaa huomioon asiakkaan tosiasialliset edellytykset käyttää sitä. Pelkkä julkisen liikenteen olemassaolo ei automaattisesti tarkoita, että se soveltuu kyseiselle henkilölle. 5. Yksilöllinen arviointi Vammaispalvelujen ratkaisuissa tulee mielestäni kiinnittää erityistä huomiota siihen, että asiakkaan tilanne arvioidaan yksilöllisesti. Vammaisen henkilön liikkumisen tarve voi olla erilainen kuin toisella henkilöllä. Myös saman henkilön tarpeet voivat vaihdella eri päivinä ja eri elämäntilanteissa. Siksi palvelujen järjestämisessä tulisi välttää liian jäykkiä käytäntöjä, jotka eivät mahdollista asiakkaan todellisen elämäntilanteen huomioon ottamista. 6. Kysymys yhdenvertaisuudesta Keskeinen kysymys on: Toteutuuko yhdenvertaisuus, jos vammaisen henkilön mahdollisuuksia liikkua rajoitetaan kuntarajojen, jäykkien matkamäärien tai ennakkoon tehtävien matkasuunnitelmien perusteella, vaikka henkilöllä olisi todellinen ja perusteltu tarve matkustaa myös näiden rajojen ulkopuolelle? Esitän, että hyvinvointialue selvittää mahdollisuuden kehittää kuljetuspalveluja siten, että asiakkaalle määriteltäisiin hänen yksilölliseen tilanteeseensa perustuva kilometrimäärä, jota hän voisi käyttää joustavasti tarvitsemiinsa matkoihin. Tällainen ratkaisu voisi vähentää tarpeetonta byrokratiaa, lisätä asiakkaiden yhdenvertaisuutta ja ennen kaikkea mahdollistaa vammaiselle henkilölle itsenäisemmän ja tarkoituksenmukaisemman liikkumisen. Mielestäni kuljetuspalvelujen lähtökohtana tulisi olla asiakkaan tarpeen mukainen liikkuminen, ei hallinnollinen kuntaraja. Pyydän, että asia käsitellään vammaispalvelujen ja kuljetuspalvelujen kehittämisessä sekä arvioidaan, vastaavatko nykyiset käytännöt riittävästi asiakkaiden yksilöllisiin tarpeisiin ja yhdenvertaisen kohtelun vaatimuksiin. Ystävällisin terveisin